Elimistö ei toimi ilman kolesterolia, mutta liian suuri määrä on haitaksi.
Mitä kolesteroli on?
Kolesteroli on rasva-aine, jota elimistömme muodostaa itse. Kolesteroli on tärkeä solujen rakennusaine ja monien hormonien esiaste. Kolesteroli on siis välttämätön ihmisen elimistölle, mutta liika kolesteroli on haitallista.
Kolesterolia muodostuu elimistöön kahdella tavalla: kehon tuottamana ja ravinnosta. Kaikki solut pystyvät tuottamaan kolesterolia, mutta pääosa tuotetaan maksassa. Elimistö tuottaa kolesterolista kaksi kolmasosaa, loput saadaan ravinnosta. Tätä ravintoperäistä lisäkolesterolia saadaan vain eläinkunnan tuotteista – muun muassa lihasta, kanasta, äyriäisistä, juustosta, kermasta, voista ja munankeltuaisesta. Kasvikunnan tuotteet, kuten vihannekset, hedelmät, viljatuotteet ja kasviöljyt eivät sisällä kolesterolia. Vaikka kolmasosa elimistössä olevasta kolesterolista onkin ravintoperäistä, emme itse asiassa tarvitsisi muuta kolesterolia kuin sen, minkä elimistömme tuottaa.




